Rooman katakombit

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Rooman katakombit ovat Rooman kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevia maanalaisia hautausmaita, jotka ovat peräisin kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta.^[1]

Katakombit sijaitsivat usein rikkaiden roomalaisten omistamilla yksityisillä mailla, ja niitä kaivoivat pääasiassa ammattimaiset haudankaivajat pehmeään tuliperäiseen tuffikiveen, jota Rooman ympäristössä esiintyy. Katakombissa on useimmiten pääkäytävä, josta erkanee suorassa kulmassa sivukäytäviä, jotka taas on myöhemmin liitetty toisiinsa pääkäytävän suuntaisilla tunneleilla. Koska tilaa oli yleensä niukasti, käytäväkerroksia saattoi olla viisikin päällekkäin.

Italialainen arkeologi G.B. de Rossi löysi vuonna 1849 Rooman muurien ulkopuolelta maanalaisen kalmiston eli katakombin, johon oli haudattu varhaisten paavien ruumiita. Löytöä seuranneet kaivaukset olivat de Rossille suurenmoinen menestys. Maanalaisten käytävien pimeistä sokkeloista hän löysi marmorilaatan, johon hakatut kirjaimet COR sopivat yhteen NELIUS MARTYR-tekstin kanssa – ja lisäksi hän löysi kryptan, jonne paavit oli haudattu.

Katakombeja on löydetty Rooman lisäksi muualtakin, mutta monet nykyään tarkoittavat sanalla "katakombi" vain Rooman kristittyjen hautausmaita, jotka ovat katakombeista kuuluisimpia ja laajimpia. Niitä on tähän mennessä löydetty suunnilleen 40. Vanhimmat niistä ovat peräisin 100-luvulta jaa. ja sijaitsevat enimmäkseen muinaisten kaupungista poisjohtaneiden teiden varsilla, sillä Rooman laki kielsi vainajien hautaamisen kaupunginmuurin sisäpuolelle.

Roomalaiset pitivät katakombeja muiden hautapaikkojen tapaan pyhinä, eikä niitä juurikaan ryöstelty tai tuhottu. Kuuluisimmat ja eniten turisteja keränneet katakombit on nimetty pyhän Callixtuksen, pyhän Sebastianuksen ja pyhän Domitillan mukaan ja ne kaikki sijaitsevat kaupungista etelään johtavan Via Appian varrella tai sen lähistöllä. Niiden kapeiden käytävien seiniin on louhittu rivikaupalla nelikulmaisia syvennyksiä (loculi), joihin pyhimysten, marttyyrien ja tavallisten kristittyjen liinoihin käärityt ja kalkilla sivellyt ruumiit laskettiin lepäämään.

Siellä täällä katakombien pimeissä sokkeloissa on suurehkoja hautakammioita (cibicula), joihin on haudattu monta polvea saman suvun jäseniä. Uskonnolliset piirtokirjoitukset, kalan ja ankkurin kaltaiset kristilliset symbolit ja herkin vedoin maalatut kuvat Aatamista ja Eevasta, Lasaruksen henkiin herättämisestä ja muista Raamatun tapahtumista luovat seinille lämpöä ja väriä. Ne osoittavat, että haudat olivat uskonnollisesti tärkeitä paikkoja ja niitä hoidettiin huolellisesti.

Hautaukset katakombeihin vähenivät 400-luvulla, kun Roomaa alkoivat ahdistella barbaariheimot. Haudat kokivat kovia goottien kourissa vuonna 537, ja langobardit ryöstivät ne vuonna 755.

Sydänkeskiajalla katakombit oli käytännössä unohdettu. Niistä alettiin kiinnostua uudelleen 1500-luvulla, etenkin sen jälkeen kun työmiehet olivat vuonna 1578 löytäneet Via Salarian varrelta hyväkuntoisen, monikerroksisen katakombin. Tieteellisen tarkat ja järjestelmälliset tutkimukset alkoivat vasta 1800-luvun puolivälissä.

1. ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 6. Rooma, s. 350-351. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09734-9